Timo Mononen, motoristi



Monke ja Kawa

Olen 41-vuotias Puistokadun varteen syntynyt Jyväskyläläinen. Ensimmäinen muistikuvani moottoripyörästä taitaa olla Sokan Vesan musta MZ joka seisoi pihallamme… Varsinaisen sytytyksen antoi varmaan viereisessä korttelissa ollut Kuvan Moottoripalvelu jonka pihalta pikkupoika ei aina malttanut lähteä edes syömään kotiin. Lähistöllä oli myös useita autoliikkeitä ja -korjaamoja joten kipinä moottoriharrastukselle oli saatu eikä seurauksia voinut välttää. Leikeissä kierrettiin korttelia polkupyörillä, ollen milloin Timo Mäkinen, Rauno Aaltonen tai kuka tahansa ajan sankareista. Austin Mini oli päivän nimi… Aina ei ralleista palattu ehjin nahoin kotiin, laastaria polvissa riitti… Mutta liikkumisen vimma oli valtava!

Vuonna -68 muutimme Haavikadulle, Lohikoskelle ja kuvaan tuli uudet sankarit. Jarno Saarinen
alkoi nousta maailman TT-radoilla ja tutuksi tuli myös Teuvo Länsivuori ja Italialainen Giagomo
Agostini. Paikalliset sankarit Esa Hanhinen ja Pekka Vanamo ajelivat vielä mopoilla, mutta
nykyisen Arelan kohdalla olleelta soramontulta kuului tiukkaa kaksitahtisen vinkumista, Husqvarna
oli tuolloin pop. Naapuriin alkoi tulla pyöriä, Salmisen Pasille SuzukiT250, Pönkän Pekulle Honda
250 Dream ja Säpsän pojille Ariel Chopper!!! Mopo oli saatava ! Ensimmäisen Tunturin ostimme
kimppaan Fagerholmin Jarin kanssa joltain Nisulalaiselta huijarilta. Viikon räpläämisen jälkeen
talutimme Tunturin takaisin myyjälle. Seuraavan Soliferin hankin naapurin Pasilta. Kaasuttimen
puute ei haitannut kokeiluja, bensaletku suoraan imusarjaan ja alkeellinen ruisku oli valmis.
Mäen päältä vauhtia ja hana auki --- moottori pärähti käyntiin ja niin mentiin. Äitini katsoi
huolestuneena ikkunasta kun poikansa kiitää tulipallo jalkojensa välissä kirkuvalla mopolla kohti
kotipihaa, ainoastaan ajaminen suoraan valtavaan vesilammikkoon pelasti pahemmalta… Uudet
Beaversit kyllä paloivat, sisäpuolelta.

Nyt oli päästy vauhtiin jota mikään kielto tai sääntö ei voinut pysäyttää. Motocross oli tuolloin
kova juttu ja lähes kaikki kulmakunnan vähän vanhemmat sitä harrastivatkin. Talleihin alkoi
ilmestyä RM Suzukeja, YZ Yamahoita Husqvarnoja ja yksi Honda Elsinorekin. Eihän sellaisiin
ollut varaa, mutta apuun tuli naapurin Harri. Solifer 4 speed oli jäänyt pieneksi ja konekin
oli jumissa, mutta sain sen mielestäni edullisesti, ensin niin kuin lainaan ja sitten kun menen
kesätöihin maksan jotain. Hieno homma. Vanhempani eivät tosin olleet ihan samaa mieltä…
olihan mopoikään vielä yli kaksi vuotta. Mäntä lähti viimein irti vauhti ja vauhti kasvoi. Vaan
ei tarpeeksi. Mopoahan voi tietenkin vähän viilata… Paikallisella lennokkikerholla olikin erinomai-
set hiontalaiteet. Kerran sain hioa ja sen jälkeen erottivat koko kerhosta… Jouluna ei ollut juuri
mitään tekemistä ja Elohuvissa oli joku moottoripyörä elokuva. Easyrider oli kielletty ikäisiltäni
mutta jotenkin sain lipunmyyjän vakuuttuneeksi asian tarpeellisuudesta. En ymmärtänyt tuolloin
mitään hienosta elokuvasta mutta pyörät oli hienoja, olin nähnyt valon…. Seuraavana päivänä
Solifer muuttui Captain America Soliferiksi. Runko maalattiin Horna kiuasmaalilla ,tankkiin ja
sivuposkiin amerikan liput, Yeah. Seuraavana arkipäivänä Viitaniemen koulun pihalla muut olivat
mykkinä moponi ympärillä. TYYLI oli löytynyt. Samana talvena syntyi myös Jawa chopper,
Amerikka ja Beavers oli pop ja Hurriganes soi talomme kellarissa. Beaverisit kuluivat puhki
ja Hurriganes soi edelleenkin, Jawa lähti Tourulaan eikä ikinä tullut kuntoon…

Tiesin että jossain Jyväskylän lähellä on tarunomainen paikka jossa olisi Jawoja ja muita
värkkejä pilvin pimein, jopa myytävänä. Paikka selvisi minulle vasta paljon myöhemmin.
Palokassa oli tosiaan kivinavetta pullollaan vanhoja pyöriä, ajoin jopa usein navetan ohi
tietämättä mitä sen sisällään pitää…

Viimein tuli aika hankkia oikea moottoripyörä. Eipä ollut juurikaan rahaa mutta Kangasvuoressa
oli tiedossa 350cc Jawa. Ei rahalla mutta vaihtaen. Kaverini Miku oli saanut viimeiset lapsilisä

rahansa aivan omaan käyttöönsä ja hankimme rahoilla pullon Pöytäviinaa joka oli sovittu hinnaksi.
Jawa oli käyntikuntoinen vaan ei juuri muuta… Ja kävihän se muutaman sata metriä ennenkuin sammui… Seuraavat viikot vietimmekin sitten Tyyppäläntien kellarissa ihmetellen romua. Vaihteis-
to oli aivan paskana samoin kytkin. Apuun tuli Aitolan autopurkaamo josta pulkassa hinaten vedim-
me Lohikoskelle toisen, pyörättömän Jawan raadon varaosiksi. Voi helvetti mikä urakka!  Aloitim-
me purkamalla pois kaiken "ylimääräisen", pellit ja ketjunsuojat ym. mistä nykyään harrastajat
maksavat hunajaa, mutta silloin oli suuri viisaus poistaa kaikki rauta kevennyksen nimissä. Pyöräs-
tä piti tulla crossimalli… Sleepy Sleepers soi ja pojat ei aina malttaneet edes kouluun lähteä,
Mikun äiti "ymmärsi" ja teki voileipiä. Samasta syystä jäi 9. luokan luokkakuva ottamatta.
Kone tuli viimein kasaan MMM-moottoripyöräkirjan ja kotitalouskeskuksen suurentavan kopiokoneen
avulla. Välillä tuli perkeleitä, mutta viimein peli soi, soi niin kovaa että kun Viitaniemen rannassa
ajettiin niin Lohikoskelle kuului. Enimmäkseen Jawaa kyllä työnnettiin. Ja koko ajan pelättiin poliisia.

Jawa myytiin Rantueelle ja kevään tullen talliin tuli IC M-49. Eipä ollut sähkölaitteita mutta
Tunturin magneetto kävi ja peli saatiin soimaan. Myyjä oli epätoivoinen ja hintakaan ei ollut
kuin 14 mk. Pyörässä ei ollut takalokaria mutta kun siirsi etulokarin taakse, siitä tuli aika komea,
vähän niin kuin "Bobber" tyylinen. Olihan se vain venäläinen IC mutta oli aika hienoa päästää rinta
kaarella Viitaniemen rantatietä kouluun kun muilla oli vain mopot tai fillarit. Poliisia ei enää niin
kauheesti pelätty.Oli vähän niinku King Of Road - meininki. No IC myytiin johonkin Petäjävedelle,
mutta polte oli veressä. Kun olisin piikillä saanut ajaa olikin alla jo Anglia, jolla sitten viimein
paloin kortitta ajosta, oli siinä vähän muutakin, sakkoa tuli 128 mk. Tilanteen rauhoittamiseksi
isäni osti sitten keväällä mulle Yamaha RD125 ccn jolla viimein sain ajokortin hankittua. Enää
ei tarvinnut pelätä poliisia… Yamahalla ajettiin paljon ja paljon korjattiinkin, mutta elinpiiri oli
laajentunut ja kavereita niitä tuli lisää koko ajan. Isäni evästi matkaan ja sanoi että siihen
Natrin rosvoporukkaan et sitten liity…

No varmasti liityin…ja sain lisää kavereita, valtavasti. Kauppaopisto ei kauheesti kiinnostanut,
paljon tuli notkuttua Kuvalla ja Huttusen Tamin juttuseurana. Aiemmin oli tutustunut tähän
pahamaineiseen Matti Natriin, mopokerhossa seurakuntatalolla. Ja Wintteriin joka tuurasi
Mattia tämän lusiessa pikkukakkua Sukevalla. Nyt oli vauhtia elämässä, kaikenlaista. Mutta
koulu tuli kuitenkin käytyä. Jotenkin. Pyörää teki mieli valtavasti mutta ei opiskelijalla juuri
rahaa riittänyt kuin Corollan bensaan… Ja vielä piti seurustellakin…

Viimein sain irti Kawasaki 500 kaksitahtisen joka oli hirveä ajaa mutta keuli hienosti, viimein
sekin hajosi juuri ennen inttiin lähtöä, pikakorjaus ja myyntiin…

Intin jälkeen meni vuosi autoillessa, kuitenkin Klubin riennoissa pyörien. Kun sitten päätimme
tyttöystävän kanssa perustaa kodin… pankinjohtaja suositteli kodinperustamislainaa. Hieno
homma!  Ostinkin sitten niillä rahoilla Suzuki GT750n , eli vesipyssyn, unelmien pyörän…
Kotikin perustettiin aikanaan. Vesipyssyllä ajeltiin sitten yhdessä ja välillä taas korjattiin.
Ja vähän kustomoitiinkin, hieno peli ja kamala ääni…

Keväällä -84 rupesi taas tekemään mieli uutta pyörää jotakin isompaa ja sellaista millä pääsisi
reissunpäälle. Kuvalle oli ilmestynyt 1000 Kawa. Taas unelmien pyörä mustana ja kaikissa
sateenkaaren väreissä… käytiin sitä sitten koeistumassa oikein yhdessä, vesipyssyn istuin
oli takanaistujalle kuin liukumäki, tässä taas oli oikein hyvä istua. Rahaa ei nuoressa kodissa
taaskaan ollut, ja piti mennä tutun pankinjohtajan juttusille. Hirveät olivat ehdot, 20000.- mk
vekseli puolelle vuodelle!!!  Jos menisi hyvin, voitaisiin puolen vuoden kuluttua tarkistaa ehtoja…
Olisin varmaan hyväksynyt mitkä vaan ehdot, sillä pyörä oli saatava! Tarjosin Kuvalle vaihdossa
vesipyssyä, mutta huomasivat varmaan pojan olevan niin kuumana että vain suora kauppa oli
mahdollinen. Sain kuitenkin Suzukin myytyä sopivasti ja marssin Kuvalle allekirjoittamaan
paperit. Huh huh. Pyörä haettiin peräkärryllä ja eka koeajolla oli vielä lumet maassa ja
tautisen kylmä. Vielä mentiin katsomaan päitsiä Killerille ja sinnehän se jäi kiinni lumeen…

Pyörä oli hieno, mirralla maalattu musta, hyvät reissukamat päällä ja toimi hienosti. Puolessa
vuodessa sain säästettyä rahaa tekemällä ylitöitä ja kaikkea mahdollista niin paljon että sain
pankinjohtajan vakuuttuneeksi kodin peruskunnostuslainan tarpeellisuudesta. Kaikki oli kunnossa,
töitä kummallakin ja hieno pyörä alla. Kesällä käytiin kokoontumisajoissa pitämässä hauskaa
ja kesälomamatkalla itä-suomen sukulaisissa. Vettä satoi mutta mikään ei estänyt täydellistä
onnea. Minut oli vielä valittu isäni varoittaman Natrin rosvojoukkion, Jyväskylän Moottoriklubin
puheenjohtajaksi ja puuhaa riitti. Pyörää muutettiin mieleisemmäksi, sai tulla uusi pakoputki,
ja takalokari sai lähteä.

Seuraavana kesänä oltiin jo paljon rohkeampia, lähdettiin Englantiin muiden klubilaisten kanssa.
Reissu oli hieno, vettä satoi mutta kotiin tultiin montaa kokemusta rikkaampana ja rahapussi tyhjänä. Seuraavina vuosina kierrettiin Puolassa, Unkarissa, Itä-Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa,
Hollannissa ,Belgiassa , Ranskassa , Tsekkoslovakiassa, Sveitsissä, Itävallassa, Liechensteinissä,
Jugoslaviassa, Länsi-Saksassa ja tietysti Suomea ristiin rastiin.
Pyörä toimi hienosti. Väri muuttui siniseksi ja sai uudet vauhtiraidat. Moottori sai uusia sisäkaluja
ja matkat ulottuivat uusiin Euroopan maihin yhtenevään Saksaan, Tsekkiin ja Slovakiaan. Kilomet-
rejä tuli ja hauskaa oli, Prahassa käytiin useammankin kerran. Yleensä aurinko paistoi eikä pyö-
rässä ollut mitään ongelmia. Kokoontumisajoja kierrettiin ahkerasti, ja uusia ystäviä tuli, parhaat
tietysti Tampereelta ja Pohjanmaalta.

Kun olin ollut kahdeksan vuotta JMKn nokkamiehenä oli aika luovuttaa tehtävät nuoremmille. Ehkä
olin tullut vanhaksi kun talliin oli kertynyt lukematon määrä vanhoja moottoripyöriä ja mopoja….
Luulin vain niin, entisöinti vimma oli iskenyt, tosin keräilyasteella. Tallissa odottivat vuoroaan IFA,
MZ, Pannonia, Trimaha, Honda Elsinore, monia mopoja ja kasa Jawan raatoja. Talvella ajelin
Veteraanikisoja Jawalla ja viimeisenä hankkimallani AWOlla. Pokaalejakin pääsin pokkaamaan.
Jawalla kävin kotitehtaan portilla Tynec nad Sazavussa, syksyllä, hullu reissu..

Kawasaki odotti myös, ja saikin päälleen ennennäkemättömän maalauksen, Kawasaki racing green
tehostettuna ruutulippukuvioinnilla. Konetta terästettiin uusilla Wisecon männillä. Uusi sydän
sykki jälleen ja latu maistui. Nokka taas kohti Tsekkiä ja Prahaa, sieltä Puolan kautta kohti
uusia Baltian maita, Liettua, Latvia & Eesti. Venäjälläkin kävin huimapäänä. Kesän reissulta
tulin yksin kotiin, muut pyörät jäi romuina Hampuriin. Sillä reissulla lähes kaikki meni päin
persettä, kotiin tultua luovutin ajokorttinikin poliisille kuudeksi päiväksi. Kun vielä juhannus-
aattona kaverini Pete kuoli moottoripyöränsä selkään, ei ollut paljon virtaa töihin….


Vuosituhat vaihtui ja Kawasaki pysyi edelleen alla. Suuressa viisaudessani ymmärsin luopua jo
muutamista tallin aarteista mopoja meni ympäri maata ja IFA & MZ johonkin Turun saaristoon.
Ei ole ollut luopumisen tuskaa. Kawasakilla lähdettiin taas , tällä kertaa kohti Kroatiaa, Sloveniaa
& Italiaa. Moottoritielläkin tuli kuuma ja avokypärällä kun ajelin oli naama kuin jouluporsaalla kotiin palatessani.


Nyt vuonna 2003 on Kawasaki edelleen ajopyöränä. Monia muita on käsien läpi lipunut, ihan
hyviäkin pyöriä, mutta tämä on pysynyt. Ei voi koskaan sanoa etteikö jostain luopuisi, mutta
tästä en haluaisi kuin viimeisessä hädässä luopua. Olen sen itse muokannut itselleni sopivaksi,
niin silmään kuin muutenkin. Ehkä insinöörit Kawasakilla eivät juuri sitä tällaiseksi ajatelleet,
tekivätpähän kuitenkin hyvän aihion muokattavaksi Pohjolan perukoilla. Nyt voin sanoa että
se on elämäni paras valinta… Jos elämä on muuten koetellut niin tästä on ollut vain iloa, yksin
ja yhdessä.

Ensin oli Kawasaki AS-606, Hautalan Eko sen uutena osti, sieltä Rautiaisen Iivarille Kinkomaalle
kulkeutui. Mulle tullessa oli vielä AS-606, kunnes vaihtui jossain vaiheessa MA-982 kilpiin.
Joku on aiheetta luullut museopyöräksikin, hih hih…..

Pyörän kanssa olen pokannut pokaaleja maailmalta, yleensä pisimmästä matkasta
-Devils weald rally Brighton, Englanti 1986
-Steyr rally, Steyr Itävalta  1989
-Ramments meeting , Königsmoor ,  Saksa 1990
-Retie Mc meeting, Retie , Belgia 1991
-Grazy Bikers , Ostrovacice, Tsekki 1996
-Kawasaki Z-meeting Bad Kissingen , Saksa 2001

Osansa on saanut myös takanaistuja, kiitos kärsivällisyydestä.

Real steel is real, say no to Tupperware